sunnuntai 31. elokuuta 2014

Gola: Faktoja ja pinkkejä riimuja!

Moikka!

Meille hevosille tuli tässä yhtenä iltana pieniä erimielisyyksiä. Nimittäin Idalla on pinkki, hieno riimu, kun taas me muut hevoset omistamme joko ruskean, harmaan tai muun vastaavan värisen tylsän riimun. Ida puolustautui sanomalla, että pinkki riimu sopii hänelle parhaiten. Siitäpäs minä sainkin idean. Päätimme testata, kenelle hevoselle riimu parhaiten sopii. Tässä postauksessa tulette näkemään tämän upean, arvokkaan, ihmeellisen riimun meidän kaikkien hevosten päässä. Teidän tehtävänne on kertoa, kenelle riimu sopii parhaiten. :)

Jottei postauksesta tulisi tylsä, päätin kertoa teille myös jokaisesta hevosesta jonkin faktan. Aloitetaan!

Veera, se kaikkien rakastama ulkonäöstään huolehtiva hienohelma, rakastaa lunta ja talvea. Se on aika yleistä meille islanninhevosille, että talvet ovat mieleen. Syy, miksi esimerkiksi minä pidän talvesta, on se, että talvella ei ole ötököitä, eikä koko ajan ole hikinen olo. Syy, miksi Veera pitää talvesta, on kuitenkin aivan eri. Hän pitää siitä siksi, koska talvella hän näyttää mustana hevosena kauniilta valkoisen lumen keskellä. Musta ja valkoinen kun katsos sopivat yhteen!

Mitäs mieltä olette Veerasta pinkki riimu päässä?

Veera ♥

Veera ♥
Irmeli, se kaikkien rakastama jätkämäinen tamma, on maailman paras laumanjohtaja. Minäkin olen entisessä kodissani ollut lauman ylin, mutta voin itsekin myöntää, etten pystyisi samaan johtajuuteen kuin Irmeli. Jos jotkut tappelevat, hän menee väliin. Jos heikompaa sorretaan, puuttuu hän asiaan.

Miellyttääkö pinkki riimu silmiänne Irmelin päässä?



Irmeli ♥

Irmeli ♥
Hrimnir, se kaikkien rakastama kiltti satuheppa, rakastaa, kun häntä rapsutetaan korvien sisältä. Hän rakastaa sitä, kun ihminen tunkee sormensa hänen likaisiin korviinsa ja pyörittelee sormiaan siellä. Ällöä, vai mitä? Jos Hrimnirille tekee näin, hän on aivan taivaissa.

Sopiiko pinkki riimu Hrimnirille?

Hrimnir ♥

Hrimnir ♥
Jöra, se kaikkien rakastama luottoponi, tekee kaikkensa, jotta ratsastaja pysyy selässä. Hän kuuntelee ratsastajaa saadakseen tietää, mitä tämä häneltä haluaa, ja miten hänen pitää nyt käyttäytyä. Ratsastaessa ei ole vaaraa eksymisestä, jos Jöra on mukana. Hän on tallustellut samoja reittejä jo niin pitkään, että osaa aina takaisin tutulle polulle. 

Pukeeko pinkki riimu Jöraa?


Jöra ♥

Jöra ♥
Irpa, se kaikkien rakastama vauhtimummo, on alkanut luottaa ihmisiin. Hänellä eivät ole olleet hyvät oltavat edellisissä kodeissaan. Irpa on ollut nimittäin ylläpitohevonen ja kohdannut monia huonoja koteja. Tietysti nämä ovat jättäneet Irpaan ikuiset arvet, mutta nyt monien vuosien jälkeen, on Irpasta tullut paljon luottavaisempi.

Miltä Irpa näyttää pinkki riimu päältään?

Irpa ♥

Irpa ♥
Ida, se kaikkien rakastama utelias pallomaha, saa mennä usein kentällä ilman kuolaimia. Ida on kertonut, että hän on paljon rennompi pelkällä riimulla. Sen ovat ilmeisesti myös ihmiset huomanneet. Tuolla kentällä hän sitten viilettää mennä pelkällä pinkillä riimullaan.

Onko riimu kuin Idalle tehty?

Ida ♥

Ida ♥
Gjaffar, se kaikkien rakastama valkoinen komistus, on ilmeisesti ruunattu aika myöhään. Tästä syystä hänellä on vielä jäljellä joitain orimaisia piirteitä. Hän on välillä hyvinkin kiinnostunut meistä tammakaunottareista, kun taas esimerkiksi Hrimnir, lauman toinen ruuna, ei välitä meistä sitten yhtään muuten kuin kaverina.

Onko pinkki riimu sittenkin hienoin Gjaffarin päällä?


Gjaffar ♥

Gjaffar ♥
Hrifla, se kaikkien rakastama pieni vauhtitamma, omistaa kuulema ihanan laukan. Sellaisen, että vaikka mentäisiin lujaakin laukkaa, tuntuu se silti miellyttävältä ja tasaiselta. Hrifla usein kehuskelee laukallaan meidän hevosten keskuudessa.

Näyttääkö Hrifla hyvältä pinkki riimu päässään?


Hrifla ♥


Hrifla ♥
Trana, se kaikkien rakastama nuori hurmuri, haaveilee omasta kilpaurastaan. Hän haluaisi niin kovasti päästä näyttelyihin esittelemään kauneuttaan ja ylväyttään. Trana on sopusuhtainen, upea musta kaunotar, joka varmasti pärjäisi näyttelyissä. Hän on niin charmikas!

Korostaako pinkki riimu Tranan kauneutta?

Trana ♥

Trana ♥
Rossi, se kaikkien rakastama hulvattoman hauska veijari, näyttää joidenkin mielestä pojalta. Pakko myöntää, että myös minä olen samaa mieltä. En itsekään ole mikään tyttömäinen tyttö. Rossissa se herättää ristiriitaisia ajatuksia, kun sanomme hänen näytävän pojalta. Joskus hän suuttuu, sillä pojat eivät hänen mielestään ole niin hauskoja, suloisia, ihania, mukavia ja kauniita kuin tytöt. Joskus hän näyttää hyvin onnelliselta kuullessaan näyttävän pojalta. Pojat kun kuulema ovat paljon kekseliäämpiä keksimään leikkejä.

Tekeekö pinkki riimu Rossista kauniimman ja tyttömäisemmän?


Rossi ♥

Rossi ♥

Viimeisenä minä, se kaikkien rakastama omaperäinen tamma, joka rakastaa väriä nimeltä vihreä. Voiko täydellisempää väriä olla olemassa? Rakastan sitä, koska se on niin raikas väri. Se tuo mieleen niin monta asiaa, kuten ruohotupsut, mustikoiden varvut, neliapilat ja metsän, joka on täynnä ruokaa, nam!

Sopiiko minulle silti myös pinkki?

Gola ♥

Gola ♥
Kenelle pinkki riimu sopii meistä parhaiten?
Miksi juuri tälle hevoselle?

♥: Gola






torstai 28. elokuuta 2014

Rossi: Pukkilaukkaa ja esteitä!

Hepskukkuu!

Minä, Rossi-heppa täällä tänään kirjoittelen. Arvasittekin varmaan sen tervehdyksestäni, kun eihän kukaan muu hevonen keksisi noin mahtavaa aloitusta kuin minä. ;)

Kesän aikana olen kasvanut hurjan paljon, ja minusta on tullut tallin isoin ja ylväin kaunotar. Tai ainakin melkein isoin! Päänikin on saanut jo hyvin aikuismaiset piirteet. Lihaksetkin minulla pullottavat isoina kuin mitkä. En siis ole enää pikkuinen. Ei, en totisesti! Tosin muut laumamme hevoset ovat sitä mieltä, että olisin vauva ja etten olisi kasvanut yhtään kesän aikana. Kyllä, luitte oikein. Kuinka typerää ajattelua... Minäkö muka VAUVA? Huhhuh, en totisesti! He ovat vain kateellisia lihaksilleni.

Eilen pääsinkin todistamaan, kuinka nopea ja ketterä olenkaan. Pääsimme nimittäin Tranan ja Veeran kanssa vapaiksi kentälle. Minä tietysti nautin vapaudesta juosten, pukitellen ja kentällä olevien esteiden yli hyppien. Niin tekivät muutkin, mutta paljon hitaammin kuin minä.

Veera

Trana seuraa nopeinta, eli minua ;)
Kentän laidalla oli muutama ihminen katselemassa menoamme. He katselivat suu auki Tranaa, ja erotin heidän puheistaan aina Tranan nimen. Trana itse tulkitsi asian niin, että ihmiset olisivat suu auki ihastelleet hänen menoaan ja upeita askeliaan. Pyh, sanon minä. Ihmiset varmasti katselivat suu auki ihaillen, kuinka oli mahdollista, että minä, pienikokoinen kolmevuotias juoksin nopeanpaa kuin Trana, iso aikuinen.

Trana
Voi, kuinka meillä olikaan hauskaa!

Minä, Veera ja Trana!
Trana ja Veera juoksentelivat koko ajan kahdestaan. He sanoivat juoksentelevansa yhdessä siksi, koska niin oli paljon kivempaa. Pötypuhetta, kyllä minä heidät tunnen. He eivät vain uskaltaneet erkaantua toisistaan, jotten minä pukittaisi heidän päälleen, vaikka enhän minä ikinä tietenkään sellaista tekisi. Olenhan tunnetusti niin kiltti ja hyväsydäminen nallekarhu.

Mitä Trana edellä, sitä Veera perässä.

Veera ja Trana
Halusin näyttää kaikille nopeuteni lisäksi myös esteratsutaitoni. Olen monta kertaa päässyt karkaamaan aitauksestakin hyppäämällä korkean aidan yli. Paitsi nyt aitaa on nostettu, niin karkaaminen aidan yli on jopa minultakin melkein mahdotonta. Huom! MELKEIN mahdotonta!

Nopeutta emme kunnolla pystyneet mittaamaan, mutta tyyli, jolla hyppäämme, näkyy näissä kuvissa:

Veera ponnisti mielestäni aivan liian vähän, joten hänen yrityksensä jäi laimeaksi. Näyttää, kun hän vain nostelisi jalkojaan hieman ylemmäs maankamaralta.

Veera
Tranankaan hyppytekniikka ei minuun vetoa.


Mutta katsokaapas minun hyppyäni! Ponnistan kunnolla, näytän keskittyneeltä, nostan jalkojani korkealle, mitä muuta tarvitseekaan tehdä?


Olimme varmasti hyvin upean näköisiä kiitäessämme mustana kolmenkoplana esteiden yli.


Ajattelimmekin, että jos tallinomistaja haluaisi luoda mitä mahtavimman bisneksen, hänen kannattaisi alkaa myydä sirkusnumeroita. Niissä meidät hevoset päästettäisiin vapaiksi kentälle, ja saisimme heittää itse keksimämme ohjelmanumeron, johon sisältyisi mm. esteiden hyppelyä samaan aikaan, jalkojen heittelyä yläilmoihin, laukkakilpailuja keskenämme ym. mukavaa. Ihmiset saisivat katsella meitä suut auki ja silmät tarkkoina!

Minä

Veera

Veera ja Trana
Kun Tranan kunto loppui, alkoi hän katsella kentän ulkopuolelle sen näköisenä, kuin siellä olisi jotain mielenkiintoistakin katseltavaa. Kyllä minä Tranan tunnen. Hänellä loppui kunto kesken, eikä hän kehdannut siitä meille sanoa, joten hän oli näkevinään jotain ihmeellistä, vaikka todellisuudessa hän vain tasasi hengitystään.

Trana
Arvatkaas mistä tiesin, että Trana teki noin? Siitä, että toimin itsekin samalla tavalla! Olemme Tranan kanssa niin samanlaisia, että meillä on samanlaisia älynväläyksiä. Nimittäin minun alkaessa väsähtää aloin esittää, että syöminen olisi niin tärkeä juttu kentälläkin, vaikka oikeasti halusin vain levähtää.

Minä, eli Rossi!
Muuten, mitä mieltä olette, pärjäisikö Trana teidän mielestänne näyttelyissä? Hän on haaveillut siitä niin pitkään, ja se olisi hänen unelmansa. Hyvänä ystävänä olen pyrkinyt parhaani mukaan kannustamaan ja rohkaisemaan häntä. Ainoa ongelma on se, ettei näyttelykilpailuita ole missään täällä Levin lähellä. 

Minun mielestäni Trana pärjäisi ehdottomasti näyttelyissä ♥
Meidän jälkeemme kentälle otettiin irtojuoksutukseen Hrifla ja Gjaffar. Minä sain otettua heistä muutaman kuvan. Väsäsin teille myös pienen videopätkän Gjaffarista ja Hriflasta :). Pahoittelen kuvien laatua, sillä vauhti oli niin kova, että kameran oli vaikea pysyä sen mukana.

Hekin hyppivät esteitä irti ollessaan.

Gjaffar ja Hrifla ♥
 Hrifla ja Gjaffar ottivat useita kilpailuja. Tässäkin he kisaavat kylki kyljessä.
Gjaffar ja Hrifla 

Tässä tämä pieni videopätkä Hriflan ja Gjaffarin pukittelusta, esteiden hyppimisestä ja vauhdin hurmasta. Toivottavasti tykkäätte. Tässä vielä linkki videoon.



♥: Rossi

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ida: Tältä näyttää vaellusreittimme syksyisin!

Iltaa!

Tänään ajattelin kertoa teille kuvien kera, millaiselle reitille viemme asiakkaita esimerkiksi ruska-aikaan. Toukka onkin tehnyt tällaisen samanlaisen postauksen talvireitistämme.

Eilen 23.8 ottivat ihmiset minut, Tranan ja Irmelin kiinni satuloidakseen meidät. Tällöin oli aamu, mutta minä muutuin yhtä pirteäksi kuin peippo tajutessani, että pääisisin maastoon. Pian tallin pihaan ajoikin auto, jonka sisältä astui ulos asiakas, joka oli tulossa ratsastamaan meillä. Hänelle suotiin ratsuksi Irmeli ihanainen, opas meni Tranalla edessä ja minä, Ida pidin perää tallityttömme ratsastettavana.

Minä

Irmeli

Trana
Reitin alussa meidän täytyy mennä muutama pätkä teitä, jotta pääsemme upeisiin Kätkätunturin maastoihin. Koko reitti alkaa pienestä tiestä, jonka varrella tallimme on. Pienen pätkän tätä Kaarelantietä köpötellessämme, saavat asiakkaat alkutuntumaa ratsastuksesta. He voivat esimerkiksi miettiä, ovatko jalustimet sopivat, vai täytyykö niitä kenties muunnella.

Tien päässä ihmiset hyppäävät satuloistamme pois ja siirtyvät taluttamaan meitä. Siinä kohtaa on nimittäin eräs tie, jossa liikkuu välillä vilkkaastikin autoja, joten on turvallisempaa taluttaa kuin ratsastaa. Tätä tiepätkää ei kestä kuitenkaan pitkään, joten ihmisten kunnot eivät joudu koetukselle. ;)



Tieltä kaarramme ojan kautta eräälle metsäpolulle. Siinä kohtaa ihmiset hyppäävät taas satuloihin ja jalustimia säädellään, jos tarve vaatii. Ajatelkaa, kuinka upean ihmeellisiä me issikat olemme! Nimittäin laihdumme tuollaisen pienen matkan aikana niin paljon, että tässä kohtaa satulavyömme menevät pari reikää tiukemmalle kuin alussa. ;) 

"Tuonne päin me lähdemme!"

Opas auttaa asiakkaat selkään.
Tällä metsäpolulla on loistava pohja mennä lujempaakin. Siinä usein mennään ensimmäiset pätkät tölttiä, jos asiakkaat niin haluavat. Jee, se on kiva pätkä! Aivan kuten kaikki muutkin kohdat, joissa juostaan. :)


Metsästä siirrymmekin taas vaihteeksi ihmisten ilmoille, jotta emme aivan kerkiä erakoitua. Menemme sellaista tietä pitkin, jonka varrella on myös asuinalue. Sieltä ihmiset parvekkeilta joskus ihastelevat meitä hevosia. Oi, se on niin imartelevaa. ♥


Tässä kohtaa saamme aloittaa upeiden Kätkätunturin maisemille nousemisen. Alussa ihmisten täytyy siis nojata hieman eteenpäin, jotta me hevoset jaksamme ponnistella tätä ylämäkivoittoista metsätpolkua. 


Kun olemme jonkin matkaa tallustelleet tunturia kohti, on vuorossa toinen tölttipätkä.

Täällä Levilllä alkaa jo hieman ruskaa näkyä. Parhaimmat ruskamaisemat ovat kuitenkin vasta parin viikon päästä. 
Kesken metsäpolun tulee eteen vaikea valinta. Mennäänkö vasemmalle, joka vie puroreitille päin, suoraan, joka vie satumetsään päin, vaiko sittenkin oikealle, joka vie punainen pulkka-reitille päin. Näiden reittien nimet ovat tulleet siitä, mitä ne pitävät sisällään. Useimmiten asiakasreissuilla mennään satumetsän suuntaan, ja niin teimme eilisessä reissussakin.


Satumetsä onkin nimensä veroinen. Nyt kun olen ollut tuolla Alahärmässä kesän, enkä ole pitkään aikaan liikkunut näissä maisemissa, näyttävät kaikki luonnon tarjoamat nähtävyydet jopa minustakin upeilta. Satumetsässä polku on ympäröity luonnon luomilla upeilla sammaleilla, jotka tuovat satumaisen tunnelman.


Vaikka kuvistakin näette osan tästä luonnon kauneudesta, täytyy Lapin luonto silti itse kokea.

Tykkään satumetsästä todella paljon, sillä sen jälkeen on aina laukkamäki! Oi, sen ajatteleminenkin saa minut heittelemään ilopukkeja. Laukkamäki on ehdottomasti paras paikka maailmassa! Kuten nimi jo kertookin, se on mäki, joka laukataan ylös. Koko mäkeä varjostaa vasemmalla puolella oleva Kätkätunturi, joka näkyy koko mäen ajan upeasti. Tosin harvoin ihmiset kerkiävät laukatessaan tätä maisemaa ihailemaan. Minä kuitenkin kerkiän. Minulla on sellainen katse, jolla havannoin kaiken ympärilläni olevan. Olenhan sentään Ida! Mutta asiaan. Jos ei halua laukata, voidaan laukkamäki myös ohittaa. :) Asiakkaiden ehdoilla mennään. 

Pian alkaa häämöttää laukkamäki!
Mutta älkää huoliko, ettettekö kerkiäisi maisemia ihastelemaan. Laukkamäen päällä voidaan nimittäin hengähtää katselemaan tätä maisemaa. Jos asiakkaat haluavat, pääsemme me hevoset poseeraamaan heidän kanssaan. Siinä on otollinen kuvauskohde, kun taustana on mahtava tunturimaisema. 

Trana ja opas tunturimaisemissa!

Täytyihän Irmeliäkin kuvata, ettei hän tulisi mustasukkaiseksi.

Sitten teemme suunanvaihdon kotiin päin. Tällöin me hevoset saamme jostain aina kamalasti energiaa. Outoa, eikö?


Hieman kauempaa otettu kuva. :)
Metsästä siirrymme latupohjalle, jossa ihmiset talvisin menevät sellaisilla jännän näköisillä pitkulaisilla välineillä. Nyt kun ei ole vielä latua, on siinä aivan mahtava juoksennella! Siinä voidaan mennä laukkaa ja tölttiä, asiakkaan mielen mukaan.



Sitten päästäänkin toiseen suosikkikohdistani tällä reitillä. Nimittäin eräälle aukiolle, josta on aivan mahtavat tunturimaisemat. Se on siis toinen kohde, jossa saa kuunnella kameroiden kaunista laulua. ;)




Pikkuhiljaa aletaankin laskeutua erilaisia metsäpolkuja pitkin takaisin maan kamaralle. Polkuja kuljetaan käynnin lisäksi myös muutamilla laukka- ja tölttiaskeleilla. 


Jossain vaiheessa reittimme siirtyy tutuille pätkille. Sellaisille, joita pitkin menimme kotoa pois päinkin. Menemme siis saman asuinalueen läpi. Ai niin, unohdin kertoa teille erään kivan jutun. Nimittäin sen, että asuinalueella erään rakennuksen ikkunoista, joiden ohi kävelemme, voi peilata itseään. Se on tosi tärkeä juttu. Näkee ovatko hiukset hyvin vai täytyykö otsatukkaa kyhnyttämällä siirtää sentin vasemmalle päin.


Kotiin päästäänkin tuttua metsäpolkua ja autotietä, jonka ihmiset kulkevat kävellen sekä kotitietämme pitkin. Eli samalla tavalla kuin kotoa pois lähtiessäkin. Tallilla sitten uni maittaakin. Voi rauhassa uneksia maailmasta, joka olisi täynnä itseään ympäröiviä peilejä, joista voisi ihastella kauneuttaan. Ah, se olisi ihanaa se! ♥

Minä!
Toivottavasti jaksoitte lukea postauksen loppuun asti!

♥: Ida