torstai 30. lokakuuta 2014

Veera: Torstain kuulumiset

Heips!

Täällä on alkanut tulla jo illalla viiden aikoihin pimeää. Tähän aikaan vuodesta olemme aika väsyneitä. Tai ainakin minä olen, ja niin on kyllä Irmelikin - ainakin kuvista päätellen!

"Joko mennään nukkumaan?"
Me Lapissa asustelevat hevoset olemme nimittäin tottuneet valoisaan aikaan ja yöttömiin öihin. Nyt kesällä ja syksystäkin on voinut touhuta illalla vaikka mitä, mutta nyt pimeä on alkanut saapua aikaisemmin. Eilenkin Irmeli sanoi jo kuuden aikaan illalla, että jokos pistettäisiin köllöttelemään.

Irmeli on sellainen neitokainen, että väsyneenä hän tulee myös helposti kärtyisäksi. Siispä jos tämä johtaja komentaa nukkumaan, kannattaa totella!
Minä pääsin eilen käymään pikkulenkillä tuolla pellon suunnassa. Oi, kuinka ihana ilma silloin olikaan! Aurinko paistoi ja valaisi polkuani. Aurinkolasit olisivat kyllä kelvanneet minulle enemmän kuin hyvin. Miksiköhän hevosille ei ole tehty sellaisia, tai ainakaan meidän tallillamme hevoset eivät käytä aurinkolaseja. Eihän se ole reilua, että te ihmiset saatte laittaa aurinkolasit päähänne auringon paistaessa, mutta meidän hevosten täytyy rasittaa itseämme siristelemällä silmiämme. Huh huh, tätä maailman epäoikeutta!!

Minä
Viikonloppuna sää ei oikein suosinut meitä. Räntää satoi kaatamalla. Kaikki meistä hevosista eivät kuitenkaan jostain kumman syytä ole samanlaisia kuin minä. He eivät ole yhtä viisaita ja yhtä isokokoisia aivoja omistavia kuin minä. Kuvitelkaa, kun satoi räntää kaatamalla, melkeinpä kaikki muut hevoset kuin minä olivat ulkona kastumassa ja muuttumassa sateesta rumaksi. Miksi he eivät menneet pihattoon, kuten minä tein?

Voi Irpa, Irpa!
Haluatteko nähdä, miltä Irmeli näyttää nähdessään ihmisten kävelevän rapsuttamaan jotain muuta hevosta kuin häntä itseään? Hän näyttää lievästi sanottuna järkyttyneeltä. Irmelin silmät ja sieraimet pullistuvat suuriksi, ja hän alkaa hengittää raskaasti. Onhan se ihan mahdotonta, jos johtajaa ei rapsuteta, mutta jotain muuta hevosta paijataan.

Irmeli

Päiväsaikaan säät ovat nyt mahtavat lenkkeilyyn. Ilma on vähän kuin keväällä. Aurinko paistaa, eikä ole edes kylmä. Lumi vielä puuttuisi, mutta eiköhän sekin pian tänne ilmesty. ;)


Hrimnirkin haluaa lenkille!
Tänään kun kävimme pienellä iltalenkillä, oli aivan ihanan näköistä, Kuutamo valaisi reittiämme, ja taivas oli upean värinen. Muuten olikin aivan pilkkopimeää. Tuollaisella ilmalla olisi kiva esittää mallia ja poseerata kuvissa,


Katse kohti kuutamoa!



Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet meille toiveita toivekuvapostauksen suhteen! Niitä saa edelleen laittaa :). 

Minä kesällä



♥: Veera


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Hrifla: Toiveita tulemaan!



Moi! Tänään meillä oli suunnitelmissa mennä tuonne metsään ottamaan kauniin lumisia kuvia. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, sillä aamulla herätessämme oli ihana lumikerros muuttunut loskaksi ja näkymät eivät olleet mitenkään kovin talviset.

Minä ja Ida
Meidän oli myös tarkoitus vaihtaa banneri talviseksi, sillä ei täällä ainakaan eilen enää kovin syksyiseltä näyttänyt. Tämäkin ajatus piti haudata yön aikana ilmestyneen loskan takia. No, otetaan tällainen kuvauspäivä sitten joskus toiste. Tänään pääsinkin Idan kanssa kentälle vapaaksi purkamaan energioita, joita varsinkin minulla todellakin oli.

Jiihaa! 
Tunsin oloni niin kunnioitetuksi, kun kentällä ollessamme Ida otti minusta jokaisessa tekemisessäni mallia. Kun nostin laukan, Idakin nosti laukan. Kun vaihdoin raville, Idakin vaihtoi raville, Kun suuntasin esteelle, Idakin suuntasi esteelle, Hän myös pukitti, kun minä pukitin. Ida siis toisti kaiken tekemiseni kulkien perässäni kuin varjo.

Ida ja minä
Videota meistä saatiin otettua vasta loppupuolella, ja videolla näkyvä Ida onkin jo hieman väsynyt perässäni viilättämiseen, joten hän ei aivan yhtä lujaa pääse kuin minä. Minulla tuota energiaa kyllä löytyi vielä lopussakin johtuen varmaan parista vapaapäivästäni, joita minä en kyllä kaipaisi. Vink, vink ihmiset ;)!


video

Minä

Mitä minä ensin, sitä Ida perässä!
Minulla on teille myös asiaa blogiin liittyen. Olemme päättäneet hevoslaumassa, että toteutamme taas pitkästä aikaa postauksen, jossa te lukijat olette suuressa roolissa. Teemme siis toivekuvapostauksen, jos vain saamme teiltä tarpeeksi kuvatoiveita. Teidän tehtävänänne olisi siis kertoa tuonne tämän postauksen kommentteihin, mistä haluaisitte, että laitamme kuvia toivekuvapostaukseen. Esimerkiksi ilo, hassuin kuva, pukittaminen, meidän hevosten lempireittimme tmv. voivat olla ehdotuksianne. Mitä aiheita nyt vain ikinä keksittekään, jotka liittyvät meihin hevosiin ja elämäämme, saa laittaa. Toivekuvapostauksessa tulemme varmaan myös kertomaan vähän kuvista. Ehdottamistanne aiheista otamme kuvat, tai joissan tapauksissa laitamme jo ennestään otetun kuvan. Ei muuta kuin ehdottelemaan toiveita kommentteihin! Saa laittaa niin paljon aiheita, kun vain ikinä keksii. Olisi kiva, että niitä tulisi, jotta saisimme toteutettua tämän postauksen. :)

Minä


Ida
♥: Hrifla


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ida: Luminen satumetsä ja maailman kaunein hevonen!

Heissan!

Tänään minä, Ida, päätin tulla jakamaan teidän kanssanne kuvia viikonlopun reissulta. Kerron teille myös äidistäni. Pääsimme tosiaan viime viikonloppuna Hriflan, Jöran ja Irmelin kanssa vaellukselle. Pysähdyimme laukkamäen yläpuolelle ihastelemaan maisemia ja syömään eväitä. Tästä retkestä erikoisen teki se, että maisemat näyttivät talvisilta. Enää ei tuntunut, että olisi syksy, sillä pakkanenkin oli aika kova. Jes, näitä aikoja ollaankin odotettu!

Evästauolla. Kuvassa minä, Hrifla ja Jöra!
Metsässä oli oikein satumaista. Kaikkialla oli samanväristä - lumen peittämää vihreyttä.

Sunnuntain maisemat!


Nyt näihin aikoihin on metsään alkanut ilmestyä myös meille tuttuja porotokkia. Meille ne eivät todellakaan ole uusi asia, ja osaammekin suhtautua niihin rennosti. Jotkut asiakkaat taas ovat aivan ihmeissään poroista ja haluavatkin kuvata noita eläinkavereitamme.

Jöra

Minä
En minä muuten poroista tykkää, mutta yksi heistä erottuu toisistaan. Tämä erikoinen poro on nimittäin aivan kuin minun kaksoisolentoni. Paitsi, että minä tietenkin olen hevonen, eli oletettavasti hieman kauniimpi. ;) Se poro on valkoinen, kuten minäkin! Eikun, oho, enpäs minä olekaan kovin valkoinen, vaan vähän ruskehtavan likainen...

Minä, Jöra ja Hrifla

Hrifla edessä ja Irmeli takana

"Missä minun kaksoisolentoporoni on?"

Irmeli
Tuollaisia kuvia minulla tällä kertaa teille oli, Siirrytäänpäs toiseen asiaani. Kuten postauksen alussa kerroinkin, ajattelin sanoa teille muutaman sanan äidistäni, Blíða frá Drangshlíð -nimisestä issikasta. 21.6.2003 synnyin minä maailman Blíðan ja isäni Gjaffar Fra Sokkaporan lapseksi. Gjaffar siis asustaa täällä Levillä, samalla tallilla kanssani toisin kuin äitini, joka on syntynyt vuonna 1991. Hän on siis samanikäinen kuin tallillamme asusteleva Jöra. Voin rehellisesti todeta, että Blíða on maailman kaunein hevonen, jonka olen koskaan nähnyt. Johtuneeko se sitten siitä, että hän on äitini, ja näen hänet siksi niin kauniina, mutta silti. Katsokaa nyt, kuinka upea kaunotar hän on!

Kuva: Pauliina Tolonen
Suurin unelmani olisi tavata äitini edes kerran vielä elämässäni. Onko meissä Blíðan kanssa samaa näköä? Ainakin meidän molempien turvissamme on vaaleanpunahtavaa. Näytän myös samanväriseltä kuin äitini aina käydessäni piehtaroimassa hiekassa! Eli aivan samanlaisiahan me olemme. ;)

Minä
Perhekuva: Äiti, tytär ja isä

Onko teidän mielestänne äitini kaunis?
Kumpaan olen tullut enemmän, isääni Gjaffariin vai äitiini Blíðaan?

♥: Ida

lauantai 18. lokakuuta 2014

Allu: Katsaus historiaani!

Moikka!

Tänään minä, Allu ajattelin kertoa teille hieman historiastani. Jotkut saattavat ihmetellä, kuinka minä, Norjan kylmäverinen, olenkaan päätynyt Leville issikkatallille. Tänään saatte kuulla siitä. Aloitetaan elämästäni ennen Leville muuttoa. Minut ostettiin siis Kolarista päin. Asuinpaikkani ei siis monilla kymmenillä kilometreillä muuttunut, vaan samanlaisille seuduille minut ostettiin. Ennen kuin tulin tänne, olin ammatiltani ravihevonen. Rakastin sitä vauhdin hurmaa, jota tässä lajissa koin!

Kuva: Jenni Långsved

Kuva: Jenni Långsved
Kuten numerostakin huomaa, olin tietysti aina voittamaton ykkönen. ;) Ainakin melkein aina! No, yhtenä kauniina syksyisenä päivänä tallin pihaan, jossa silloin asustelin, ilmestyi musta auto, josta ulos astui kaksi hevosilta tuoksahtavaa tytöntylleröä. He olivat tulleet koeratsastamaan minua.

Ensitapaaminen!
Nämä tallitytöt rakastuivat minuun heti ensisilmäyksellä ja näin päädyin matkustamaan heidän kanssaan kohti issikoita. Voi niitä ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissani! Ensinnäkin kaikki ihmiset ihastelivat, kuinka suuri olinkaan noihin issikoihin verrattuna. Koin oloni niin upeaksi. Pääni saivat sekaisin myös upeat islanninhevostammat, joita viereisessä aitauksessa olikin vaikka muille ruunille jakaa. Rakastuinkin heti lauman johtajaan Irmeliin ja hänen itsevarmuuteensa.

Minun ja Irmelin ensitapaamisemme!
Minut laitettiin aluksi aitaukseen, joka oli erillään issikka-aitauksesta. En siis nähnyt silloin syntynyttä rakkauttani Irmeliä ollessani aitauksessa. Itkin aina, kun hänen kauniit silmänsä katosivat näköetäisyydeltäni. Lopulta talliväki päätyikin ratkaisuun, että he siirtäisivät minut sittenkin issikka-aitauksen sisälle rakennettavaan aitaukseen ja pihattoon.

"Irmeli, mennäänkö naimisiin heti ensimmäisenä kohtaamispäivänämme?"
No, pikkuhiljaa minun ja Irmelinkin rakkautemme tyssäsi, ja pystyin taas keskittymään muuhunkin elämääni. Minua suoraan sanottuna ihmetytti, mitä tekisin noiden issikoiden kanssa. Minulle selvisi, että saisin maastoilla heidän seuranaan, ja minulla myös vedettäisiin jotain vaelluksia. Minulle selvisi myös toinen asia. Tajusin, että minussa on jokin magneetti, joka vetää puoleensa naispuolisia henkilöitä -niin ihmisiä kuin hevosiakin.



Kaikki tallitytöt olivat täysin rakastuneita minuun. Olin kai niin erilaisella tavalla viehättävä kuin nuo issikat. Minusta käytiinkin kovaa taistelua, että kuka tällä kertaa saisi hypätä selkääni. Tammat taas tuntuivat olevan vähän turhankin pihkassa minuun. He nimittäin tulivat aitani luokse näykkimään ja härnäämään minua saadakseen huomioni kiinnyttymään heihin. Niinhän se sanontokin menee, että rakkaudesta se hevonenkin potkii. ;)


Minä ja Rossi
Tuon pikkuisen eli Rossin kanssa meillä muodostuikin vahva ystävyyssuhde. Hän oli niin pieni minuun verrattuna, mutta silti niin kypsä ikäisekseen, että pystyimme heittämään hänen kanssaan hyvääkin läppää. Otin ehkä sellaisen isäroolin Rossin suhteen.

Rossi myös toimi aivan kuin olisin hänen isänsä. Mitä minä ikinä teinkään, otti Rossi siitä mallia ja teki perässä.

 
Rossi ja minä :)
Maastoilun ja kenttäilyn lisäksi tuli sitä myös muutaman kerran kokeiltua mielenvirkistykseksi esteiden hyppelemistä. Se vasta olikin hauskaa! 

 
Pahoittelen laatua. 
Olen saanut toteutettua monia haaveitani. Yksi haaveistani oli päästä käymään joskus joissain näyttelyissä. Ihan kokeilun vuoksi vain. Olin tällöin vielä aika epävarma ulkonäöstäni, sillä kaikki minusta otetut kuvatkin olivat tällaisia.






No, nyt kesällä, kun unelmani toteutui, ja pääsin näyttelyihin, olivat ilmeeni hieman parantuneet ja itsevarmuuteni kohonnut. Niinpä astelin näyttelyihin kylmän varmasti vieden samalla voiton kotiin.

Minä ja ihana kesähoitajani Iiri!

Enkö vaikutakin näissä kuvissa paljon itsevarmemmalta? ;)



Voi sitä tunnetta, kun otimme Iirin kanssa ylpeästi voittajan ruusukkeen vastaan. Mutta mennäänpäs nykyhetkeen. Tällä hetkellä suuressa osassa elämääni on maastoilu, vauhdikkaat laukkapätkät pellolla, sattumoisin kentällä ratsastelu, ystävät ja etenkin ystäväni Ida -hevosen personal trainerina toimiminen. ;) Ida on hieman laihtumisen tarpeessa, joten annostelen hänelle ruoat aitauksestani ja kannustan häntä urheilemaan kannustavilla katseillani.

Tällaista tällä kertaa!

♥: Allu


tiistai 14. lokakuuta 2014

Rossi: Ammattilaiset asialla!

Terveppä terve rakkaat lukijamme!

Ette voi ikinä edes kuvitella, kuinka järjettömän onnellinen olenkaan! Olen aina ollut se yksi ja ainoa lapsi tallilla, mutta nyt asia on muuttunut. Ainakin muutamaksi päiväksi. Minulla on nyt nimittäin täällä tallillani kuusi lasta kaverina. Ehei, ei tänne ole tullut kuutta varsaa, vaan talli kuhisee ihmislapsista. Tänne tuli siis lauantaina leiriläisiä pitämään minulle seuraa. Jäisivätpä he tänne ikuisesti viihdyttämään minua hauskoilla leikeillään. :)

Kuten kuvasta voi huomatakin, on tänne satanut lunta!
On niin huvittavaa katsella, kuinka he leikkivät minua juosten kentällä "pukkeja" heitellen. Mukana heidän leikissään ovat myös kouluttajat, jotka koettavat epätoivoisesti saada kuritonta varsaa tottelemaan. Aivan kuten minä. Paitsi, että minä en tietenkään ole kuriton, vaan mitä ihanin koulutettava. No, mennään asiaan!

Sunnuntaina järjestettiin tallilla perinteiset kauneuskilpailut, joissa leiriläiset laittoivat valitsemansa hevoset mahdollisimman upeiksi. Kuten arvata saattaa, olin näiden lapsukaisten makuun jo valmiiksi liian kaunis, joten he eivät valinneet kisaan minua. ;) 

Hrimnir -pojun upea kampaus!

Miksen minä saanut tuollaista rusettia häntääni??

Irpaa kaunistetaan!
Voin sanoa, että lähtökohdat olivat aivan hirveät. Ainakin Hrimnirin osalta. Tuo sotkuinen kakara oli niin likainen, että hävetti. Ottaisi mallia minusta. ;) Tässä kuvat ennen näiden taitavien leiriläisten käsittelyä.

Gola

Hrimnir
Olisin halunnut samanlaisen kampauksen otsaharjaani kuin Irmelillä oli. Toisaalta, kuten kuvan taustalta näkee, jos tarkasti katsoo, olen juuri parhaillani aitauksessa rapsuteltavana. En olisi kyllä halunnut vaihtaa sitäkään hetkeä, joten ehkä oli ihan hyvä tyytyä pelkkiin rapsutuksiin. Sitä paitsi tuo hienoksi laittautuminen on isompien tammojen ja ruunien hommaa. Ei minun. Minun tarkoitukseni on vain olla söpö, ja sehän onnistuu!

Irmeli! Minä olen tuolla aitauksessa, Irmelin oikealla puolella.

Irmeli
Ida ei osallistunut kauneuskilpailuun, sillä hän toimi tällöin ratsuna. Minä en saanut tehdä kumpaakaan! Epäreilua!

Kaunotar

Toinen kaunotar eli minä
Jöran mummostyleäkin oltiin muokattu vähän tyttömäisemmäksi.

Lettipää Jöra

Jöra
Kuten tiedättekin, Gola ei ole mikään maailman tyttömäisin tamma, niinkuin minäkään en ole. Golan perusilme on aina tämä:

Gola
Silti tytöt saivat Golan näyttämään näinkin paljon tyttöhevoselta.

Golan ihana häntä!

No, nyt on Golallakin hieman erilainen ilme!
Myönnän kyllä olevani vähän (ja vähän enemmänkin) kateellinen persoona. Minua alkoi niin ärsyttää, kun katselin noita lettipäitä aidan takaa. Oli ärsyttävää huomata, millaisia kaunokaisia heistä tulikaan. Niinpä koitin turvallani hieman sotkea heidän harjojaan aidan toiselta puolelta. Harmi vain, että pieni pääni jäi kiinni aitojen väliin.

Näin upeita yksitiskohtia lapset loihtivat! Hrimnirin otsaharjaan sopii niin hyvin tuo sininen rusetti.

Ja Hriflalle tämä liila!
Nyt tahtoisin, että kertoisitte tuonne alas kommenttiboxiin, kuka hevonen teidän mielestänne oli laitettu kauneimmaksi. :)

Hrimnir


Irpa



Hrifla


Irmeli



Jöra


Gola


Tässä vielä loppuun muutama kuva kampauksista! Hyvää loppuviikkoa kaikille! Minä ainakin aion nauttia loppuleiristä täysin siemauksin syömällä lasten kenkiä. ;)

Golan häntä 
Hriflan häntä 
Hrimnirin häntä

Hrimnir



♥: Rossi